Fasciat eli lihaskalvot ympäröivät meidän kehon kokonaan ja kaikkialta. Fasciaa on monessa kerroksessa ja se kulkee monessa eri suunnassa. Kaikkien kerrosten tulisi liukua keskenään kaikkiin eri suuntiin. Tämä mahdollistaa kehon monipuolisen ja joustavan liikkeen. Joskus fasciakerrokset voivat ns. kuivua, liimautua ja jäykistyä, jolloin kehossa voi tuntua jumitusta, kireyden tunnetta, nivelten jäykkyyttä ja liikkuvuuden heikentymistä.
Meidän keho muistaa kaiken, mitä sille on tapahtunut. Jokin vanha vamma esim pieni nyrjähdys saattaa parantua nopeasti, mutta myöhemmin oireita saattaa tulla muualle kehoon. Keho osaa kompensoida todella hyvin, eli esimerkiksi välttää kivuliaan liikeradan käyttämistä yhdessä nivelessä jolloin liikettä otetaankin toisesta nivelestä enemmän. Näin keho kompensoi ja kompensoi, kunnes jonkin kudoksen sietokyky ylittyy. Silloin alamme tuntea oireita; kireyttä, kipua, tulehduksia, jomotusta, jumia, vihlontaa.
Fasciakäsittelyssä lähdetään etsimään oireiden alkuperää, eli sitä mikä on aiheuttanut kompensaatiota ajan myötä. Usein oireiden alkuperä saattaa olla kaukanakin sieltä, missä oire tuntuu. Tämän takia fasciakäsittelyssä ei käsitellä ainoastaan oireen aluetta.
Kaikenlainen hierontakäsittely on aina fascioiden eli lihaskalvorakenteiden käsittelyä. Mutta kun hierontakäsittely tehdään fascioiden näkökulmasta, käsittely muuttuu hieman erilaiseksi kuin tavallinen hieronta. Fasciakäsittely tehdään yleensä vähemmällä öljymäärällä tai kokonaan ilman hierontaöljyä, jolloin hierontaotteilla saadaan liukuvaa liikettä tehokkaasti syvemmälle fascian kerroksiin, eikä vain ihon pinnalle. Käsittely on kuitenkin tehokkuudestaan huolimatta kivutonta. Fasciakäsittelyssä on usein mukana myös nivelen liike joko aktiivisesti tai passiivisesti, jolloin voidaan saada myös nivelen liikkuvuus paremmaksi. Hoidon jälkeen kireyden tunne on helpottanut ja kroppa tuntuu taas vetreämmältä!
Fasciakäsittelyt Turku
Kokeile fasciakäsittelyä ja varaa aika nettiajanvarauksesta!

“Tiedät kyllä mitä teet!” -Linda